|
Bluebird, tuo uljas lintu, joka lentää korkealla ja laulaa kauniisti — mutta samalla ah niin miehekkäästi... |
|
Tietoja Bluebirdistä, laulajiemme siniverisestä |
|
FAKTAA & FIKTIOTA:
Kokoonpano: Carl & Pete Bird (stemmalaulu, kitarat, banjo, huuliharppu ym.), Ray B. Bird (kitarat, slide, harp ym.), Handy Bird (basso) ja Mike Bird (rummut, taustalaulu ym.). Studiossa mukana myös Andy Bird (koskettimet, basso).
Musiikillinen linja: Suomirock, Gospel-rock, Creedence, country-rock
Tunnetuimpia kappaleitamme: Jälkiviisautta, Syyssateeseen, Uusi yritys - Kerro terveisiä Mariannelle, Maa ja vesi, Näen nälkää, Tuulee tuulee, Joki, Maanantaiaamu, Selvillä vesillä, Sininen ajatus, Linnut, Seitsemän vuotta, Kootut selitykset/The Good Samaritan, Marianne, Illan viimeinen hidas, Risteysasemalla, Lintu sininen (kaikkien sanat ja sävel Ray B. Bird); Seurapiirineiti (Pete Bird).
Muuta: Mike on työskennellyt vuosia ammattimuusikkona ja levyttänyt esim. Kari Peitsamon kanssa; Carl on TV:stäkin tuttu esiintyjä, ollut esim. MTV:n Syksyn sävel –finaalissa ja tehnyt kantrivaikutteisen soololevyn; Ray on kirjoittanut jo yli 350 laulua; Pete on esiintynyt jopa oopperassa; jne.
Yhteiset: kalastus
”Kun huolet alkaa painaa, on kaksi asiaa Jotka kyllä auttaa, vaikka miten ahdistaa. Askeleet vain suunnataan kalarantaan — Saa myrskytä ja sataa, niin aina jotain antaa…
Chorus: Kävi niin tai näin, soi laulu Laineiden; Me mennään (v)eteen päin ja päästään alta paineiden. On tuuli vastainen ollut, tiedän sen, mutta Silloinkin on käyty (eikö niin?) aina tahtiin virvelin....” (Ray B. Bird) |
|
Luupöörtin lokikirja ”Maailman menoa on katseltava laajemmasta näkökulmasta” (V.H.)
Nykytyyliin kuuluu, että jokaisella vakavasti otettavalla taholla on ns. blogi. No. ei Bluebirdkään aio Pekkaa pahemmaksi jäädä, vaan panee jopa paremmaksi samalla kertaa. Miksi sitä paitsi puhua enää kieli solmussa jostakin ”blogista”, kun suomen kielessä on mainio tätä paljon vanhempi sana ”loki” kuvaamaan asioiden kulkua…
Talvi, pitkästä aikaa luminen ja kylmäkin, ”vanhan ajan” talvi siis. Hiihto ja luistelu sujuvat nykynuorilta vain valmiiksi tehdyllä ladulla ja kentällä, jos silloinkaan. Toista se oli vielä joku vuosikymmen sitten, itse kun teimme latumme ja kenttämme. Hiki virtasi ja kunto nousi kohisten. Miten saisi nuo veltot tämän päivän nuoret enää omatoimisiksi?
Joulu ja uusivuosi jälleen. Hyviä ja menestyksekkäitähän niiden toivotaan yleisesti olevan. Toiveajattelua kaikki tyynni, maailmahan menee kiihtyvällä vauhdilla ihan muuhun kuin hyvään suuntaan. Olisiko itse kunkin syytä päivittää tilanne ja tarkistaa reitti? Ehkä tässä uudessa Rooman valtakunnassa, johon Suomikin, pahus soikoon, kuuluu, olisi syytä jälleen lukea Roomalaiskirje ajatuksella läpi...
Adventtiaika alkoi. Mutta pikkujoulut ja kaupallinen joulu ovat olleet varmaankin jo kuukauden päivät kuumimmillaan… Hoh hoijaa. Mikä siinä on, että kaikki pitää saada heti, tässä ja nyt? Ei nykyihminen taida sietää odottamista, vaikka se on tunnetusti vähintään puolet onnellisuuden kokemuksesta. Toivon täyttymisestä puhutaan Jeesus-lapsenkin tapauksessa. Kyllä Messiasta jaksettiin odottaa, ja tottahan se kannattikin. Toivo on myös muissa Raamatun kirjoituksissa suorastaan uskon ja rakkauden rinnalla esitetty pysyvä asia. The real thing. Eletään siis toivossa.
Niin sitten kuoli Huovis-Veikkokin, ”Sotkamon ajankohtainen studio”, sinisten ajatusten ja ’Siintävien vuorien’ isä. Kuoli, mutta paljon jäi miehestä elämään. Myös Bluebirdin lauluihin tarttui tämän kirjallisen tarkk’ampujan ideoita roppakaupalla. Kyllä se niin on, että ”maailman menoa on katseltava vähän laajemmasta näkökulmasta” ja diktaattoreille on naurettava päin naamaa jo ennen kuin ne perkeleet pääsevät toteuttamaan synkkiä visioitaan ”elintilasta” ja puhtaasta rodusta. Mitään aatetta ei pidä uskoa koettelematta sitä ensin totuuden tulella.
”Olen unessa useasti sinun kaduillas, koulutie…” Tuon Koskenniemen säkeen ymmärsin lapsena totaalisen väärin, kun ajattelin, että kertoja on siinä kouluun mennessään yhtä väsynyt kuin itsekin olin… No, Veikko Anteroa ei käy syyttäminen omasta aamu-unisuudestani, jota taipumusta huomaan kyllä omista lapsistanikin. Elämän koulussakin voi olla niin nukuksissa, että ajelee ohi tärkeistä risteyksistä ja jokin ovi voi jäädä avaamatta. Silti uskon Jumalan johdatukseen, eli kaikki käy lopulta parhain päin, kun elän rukoillen ja silmät auki. Siunausta sinunkin koulutiellesi, toivottaa Bluebird!
Rippijuhlat, ja sen jälkeen heti kohta juhannus. Uskon juhlaa, kelle ne sitä sitten ovatkaan. Kesä on nyt kauneimmillaan, mutta jokainen tietää, että kohta se on jo ohi. Onneksi lomat katkaisevat puuduttavan työrytmin. Maanpäällisen ihmiselon katoavaisuus väijyy parhaimpienkin hetkien takana. Jospa saisi edes levätä kunnolla tänä kesänä… Ja ne säät suosisivat, kerrankin.
Koulujen kevätjuhlat lähenevät uhkaavaa vauhtia. On se mukavaa, kun Suomessa saa tai joutuu kirkkoja käymätönkin vielä laulamaan/ kuuntelemaan edes kerran vuodessa Suvivirren ihan oikeilla sanoillaan (mitä nyt jotkut tiukkapipot hangoittelevat vastaan, joskin turhaan). Eikä hassumpi, sinänsä melko uusi, tapa ole myöskään vetäistä koulusta valmistuville Simeliuksen & Kaskisen Jäähyväislaulu, siinä kun on paitsi asiaan kuuluvaa liikutusta myös Jeesus-sanat.
Vappu on kohta käsillä. Voi kunpa se menisi ohi huomaamatta. Miksi Suomen kansa vajoaa aina samaan lätäkköön kuin läävänsä vankina oleva sika konsanaan? ”Juhlimisesta” puhutaan nykyään mediassakin positiivisessa hengessä, vaikka kyse on kaikkea muuta kuin myönteisestä asiasta. Tuntuu siltä, että yhä nuoremmat toimittajat suoltavat yhä kritiikittömämpää soopaa omasta uusavuttomasta elämäntavastaan kaikkiin mahdollisiin tiedotusvälineisiin, ja kansa ei edes huomaa asiassa mitään outoa. Olisi edes joku kekkonen, joka pitäisi heille puhuttelun. Parannussaarnan.
Pääsiäinen lähestyy, kristikunnan suurin juhla, Jeesuksen sovitustyön ja ylösnousemuksen juhla. Miten siitä meillä Suomessa aina tuntuu jäävän päällimmäiseksi pitkäperjantain murhe, ei niinkään pääsiäisaamun valo? Eivätkö uskovat eläkään todeksi tätä maailman suurinta uutista? Valoa kansalle, pyytää Ray nöyrän näköisenä.
Uusi vuosi… Mitä uutta ihan oikeasti? Maailma nilkuttaa kadotukseen niskassaan ilmastonmuutos, sodat, nälänhätä, maanjäristykset jne. Ei mitään uutta auringon alla, sanoo Sanakin. Mutta Jeesuksen paluu lähestyy hetki hetkeltä. Mikseivät kirkot ota jälleen esille sitä sloganien slogania, jota maailma vääntelee kaikissa mahdollisissa mainoskampanjoissaan? (Sitä, jossa kysytään oletko valmis?)
Pikkujouluaika kuulemma taas, ja vuosi vuodelta aikaisemmin. Mikä ihme edes on pikkujoulu? Eikös vaikka esi– joku? Tai marrasjuopotteluilta? Promiskuiteetin harjoittamis– ja väkijuomilla päänsä sekoittamisyö? Puuronsylkemis– ja glöginoksentamisehtoo? Miksei asioista puhuta niiden oikeilla nimillä? Turha ainakaan tähän bakkanaalirituaaliin on Herramme syntymäjuhlaa sotkea, sanon minä. Älkääkä laittako minun postilaatikkooni niitä joulumainoksia vielä muutamaan viikkoon, kiitos.
Syyskuun eka, vanha koulunaloituspäivä. Sen päivän tunnelmia ei voi aina sanoin kuvailla, ainakaan näin jälkikäteen. Merkillinen häivähdys vapaudesta siihen silti sisältyi jo lukiolaisena, mutta etenkin opiskelijana. Miksei tuota tunnetta saanut oikein kuitenkaan koskaan kiinni? Miksei sitä saa kokea etenkään nyt työelämän orjana? Olkaa onnelliset, te, keitä se tunnelma vielä liippaa! Yrittäkää pitää siitä kiinni kynsin hampain. Ray ainakin on hengessä mukana. Ikuinen fuksi ilmeisesti...
Ray on ihmetellyt jo kauan, miksi varsinkin ns. rock-piireissä pitää aina matkia muita ns. rock-henkilöitä ollakseen ”katu-uskottava”? Eihän esim. alkoholinkäytössä tai tupakoinnissa ole oikeasti mitään järkeä, muista huumaavista nyt puhumattakaan. Silti kaikki ”katu-uskottavat” tyypit kertovat ”avoimesti” roskalehtien rippituolissa, että välillä ns. mopo on karannut pahastikin ja että kuivilla ollaan nyt mutta että ei tästä taudista parannu koskaan jne. jne. Eikä se kuulemma ns. nykykörttiläiselle (joita on ainakin koko pääkaupunkiseutu täynnä) kiellettyä olekaan vetää joskus lärvit jos siltä tuntuu, mitä se muille kuuluu ym. ym. ”Jos Ukko-Paavo näkisi…”
Nuoret tarvitsevat esikuvia, se on faktaa eikä fiktiota, fuusiosta puhumattakaan. Ei esim. avoliitossa eläminen ja ns. esiaviollinen keksi ole oikea yhteiselon malli kristityille, saati muillekaan, mutta tätä ”harjoitusavioliittoa” taitavat puolestapuhua tänä päivänä papit ja piispatkin, mikäli heiltä enää suoraa vastausta mihinkään todelliseen käytännön ongelmaan (tai etenkään hengellisiin asioihin) saa. Vanhempien vastuu oikeiden elämänohjeiden ja -mallien kertomisessa nuorille korostuu näinä lopun aikoina, sanoo Ray otsaansa rypistäen.
Radion aamuhartauksista voisi muuten todeta ykskantaan sen ihmetyksen, että mikähän on se taho, joka vaatii, että niiden on sisällettävä aina sitä hirveää virrenveisuuta ja masentavia esitelmiä maailman epäoikeudenmukaisuudesta, tasa-arvosta tai vaikkapa luonnon kauneudesta mutta ei juuri koskaan evankeliumia Jeesuksesta? Kirkkohallitus vaiko joku tuomiokapituli on vastuussa tästä ohjelma-ajan haaskauksesta? Kun joku pappi tai muu oletettavasti kristitty henkilö pääsee kerran elämässään puhumaan sadoille tuhansille kuulijoille, hän pilaa saamansa mahdollisuuden pitämällä pöljän esitelmän uskon kannalta yhdentekevästä, joskin ehkä muussa kontekstissa tärkeästäkin, asiasta. Kunnon ”ruisleipää” ja rytmikästä musiikkia radioon, vaatii Ray. Vaikka sitä Bluebirdiä…
Ja vielä ilmainen neuvo ev.lut. kirkolle: urut lopultakin ulos! Aloittakaa rohkea kokeilu esim. Kuokkalan uudesta kirkosta Jyväskylässä. (Vaihtoehtona on nimittäin se, että aktiivit ”nuoremman polven” seurakuntalaisetkin lähtevät pian pois kirkosta.) Ja muutenkin ryhdistäytymistä toivoisimme. Ei kaikkia tarvitse, eikä pidäkään, miellyttää. |
